torstai 2. kesäkuuta 2016

Solmu Indian Clove Hitch, pulloversio

Tuli tehtyä työtiimin kanssa Hernesaaren rantabaarikierros lämpimässä kesäillassa. Vanhempi kaukaisempi yritys Hernesaaren Ranta tarjosi muovitelttoja, keinonurmea, kulahtaneita palmuja ja valtavasti nuoria kauniita ihmisiä. Streetfood-kojuista löytyi kohtuullista purtavaa, mutta paljon puhuttu IPA-buumi ei ole vielä kantautunut Sedu Koskisen korviin. Karu juomatarjonta olisi voinut olla vuodelta 1986. Lähempänä Eiraa siinsi hauskana kuhisevana muurahaiskekona uudempi Löyly.  Tanakasta puutavarasta rakennettu saunabaari, useampia tasoja, osa meren päällä, pari tasannetta katolla, jonne pääsee leveitä portaita pitkin. Tuli etäisesti mieleen Oslon oopperatalo, joka samantapaisessa merisijainnissa tarjoaa myös kaltevia käveltäviä porraspintoja rakennuksen katolle. Ylhäältä mukavat näköalat merelle ja Eiraan päin. Täällä hieman varttuneempaa asiakaskuntaa ja aavistuksen parempi juomavalikoimakin. Solmun IPAa en ole ennen pullosta juonut, nyt tuli seisoskelevassa käyttötilanteessa juotua ihan pullon suustakin. Varsin samanlaista kuin jo viime kesänä Harjun Solmu-baarissa, maltaisuus hallitsee edelleen nyt varsin tasapainoista kokonaisuutta. Hedelmät jäävät taustalle, mutta takapurenta on säilynyt kohtuullisen katkerana. Pullossa pelkkää englannin kieltä, valmistusmaakaan ei suoraan sanottuna. Ehkä Solmu on suoraan suuntautumassa vientimarkkinoille? Löyly, 1.6.2016.

Ei kommentteja: