Tällä 70-luvun alun leffalla on mainetta Bergmanin masentavimpana tuotoksena, mutta ensikatsomalla teos kolahti itselleni kovaa. Kieltämättä nyt nähtynä liikutaan lähellä Bergman-synkistelyn parodiaa, mutta kyllä silti elokuva kerää tehoja. Tšehovilainen periodiasetelma sisarparvesta (kolme sisarta ja palvelustyttö) vääristyy vähitellen groteskimmaksi zombie-tarinaksi, mutta hajaantuu liikaa, ei ole yhtä intensiivinen kuin Bergmanin parhaat puristeet. Muistan Nykvistin Eastmancolor-kuvauksen hätkäyttäneen teatterissa, nyt ehkä tv-kopion syksyiset värit haalistuneet muutenkin. Alun äänitehosteet hätkäyttävät edelleen, samoin erityisen onnistuneesti elokuvan rytmiin valittu Chopinin musiikki. Ylikypsää Bergmania, tuskin haluan katsoa enää tätä uudelleen, mutta mielenkiintoinen tapaus silti edelleen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti