SOPP 2021, Tampere

 Kun Plevna-vierailua ajoitettiin, ainakaan minulla ei ollut tietoa, että Tampereella käynnistyy samana päivänä Suuret Oluet Pienet Panimot -festivaali. Alkuperäinen suunnitelma oli Plevnan jälkeen ponnahdella ennen paluujunan lähtöä Tampereen craft-salongeissa. Kun nyt näin sitten kävi, päätimme käydä Ratinassa vilkaisemassa kuinka paha tungostilanne on. Kello 17:45 pääsimme sujuvasti sisään. Laajalla alueella runsaasti ihmisiä, mutta ei pitkiä jonoja. Sää suotuisampi kuin kaksi vuotta sitten, riippuen tietysti mistä tykkää.

Mitenkään täysipainoiseen tsekkaukseen ei nyt resurssit riittäneet. Lähinnä ajattelin dokata pienosakkuuspanimoni Sonnisaaren kokeilemattomat ja katsoa sitten ehtiikö jotain muuta. Otin sattumalta hörhöpöydästäkin kuvan, vaikken siinä vaiheessa hahmoja tunnistanutkaan. Siinähän on yhdellä herroista komeasti Guy Lafleur -paita päällä. Itse Kanniaisten pariskunta paikalla ja Bobby Sheriffillä homma käyntiin. Kuten nimestä nokkelampi voi päätellä, kyseessä on brittiläisiä ja amerikkalaisia perinteitä yhdistelevä pale ale. 6,5 %, brittiaineksina hiiva, mallaslajikkeet, aromihumalat Fuggle ja EKG, jälkimmäinen myös kuivana. Jenkkikamaa aromina HBC-472 ja kuivahumaloinnissa Cascade. Tuoksu on varsin maltainen trooppisilla vivahteilla. Jotenkin karkea hiilihappoinen maku, saattaa johtua mineraalisuutta korostavasta vesikäsittelystä. Hedelmäisyyttä on hyvin, kuiva keksisyys menee voileipäkeksitasolle asti ja jälkimaussakin on katkeruuden tuntua riittävästi. Mielenkiintoinen hybridikokeilu, mutta ainakin omiin mieltymyksiin saisi olla pehmeämpi olut. 

Viereiseltä tiskiltä tarttui mukaan Lindenin Vive La France NEIPA, jossa sinkkuna ranskalainen Punaparta-humala. Alsacesta siis Barbe Rouge, jota ainakin Sonnisaari on Suomessa aiemmin käyttänyt. 6,5 %, parfyyminen herukkainen aromi, maussa mehuisuutta, mutta ei oikeastaan katkeruutta. Aika näppärää. Sonnisaarelta jo Kveikster 2 IPA, ykkösversio jäi itseltä kokeilematta. Kveik-hiivaa tietysti, aiemman version Mosaic korvattu nyt kvartetilla Amarillo, Citra, El Dorado ja Motueka. 7,0 %, mehuisuutta on tässäkin, samoin yrttisempää mausteisuutta, joka ehkä syntynyt hiivan aiheuttamana. Mallasrunko yllättävänkin tukeva ja persoonallista ryhtiä on. Kokonaisfiilis vähän sama kuin Bobby Sheriffissä, mielenkiintoinen, mutta ei ehkä täysin omaan makuun osuva. 

Surunpilaaja on jo vanhempaa Sonnisaari-tuotantoa, mutta en ole aiemmin saanut tuotetta käsiini. Smoky Kölsch todellakin ja olut on ehtinyt kerätä ansaitusti osittain ristiriitaista mainetta. Savumaltailla tehty kevyt ale, 4,7 %, EKG-humalointi. Lähes musta punertavan ruskea väri, tuoksussa paahteisuutta ja tervaa. Maku on kuivan maltainen, kevyesti savuinen, ei katkeruutta. Hyvä juotavuus, erittäin tasapainoinen ja hillitty, selvästi viimeistellyin tämänkertaisesta Sonnisaari-kolmikosta. Lopuksi vielä Loimaalta Puska DDH IPA, 5,3 %, Strata käytössä. Lähes kirkas olut, hieman vetinen tuoksu, ehkä liian vähän kuivahumalointia, aromit jäävät aika neutraalin hedelmäisiksi. Ei makukaan paljoa runsaampi ole, joten vaisuhkoksi kokonaisuus jää. 

Vaikka en erityinen festivaalifani olekaan, niin olipa mukava pyörähtää paikalla. Taisi olla suurin tapahtuma itselleni lähes kahteen vuoteen, joten niin sanotusti janoa on ehtinyt kerääntymään. Varsin paljon tuttujakin tuli tavattua, vaikka pysyttelin käytännössä koko ajan alueen yhdessä kulmauksessa. Tarkoitus on kesällä jatkaa SOPP-osallistumista ainakin Helsingissä ja Turussa.