Philip Kerr: Prague Fatale

Kun kävin viime kesänä Prahassa Heydrichin salamurhapaikassa, en vielä tiennyt että nykyinen suosikkikirjailijani Philip Kerr on kirjoittanut romaanin, jossa Heydrich on toinen päähenkilö. Kerr on tunnettu aloittaja ja ei petä nytkään tässä 2011 ilmestyneessä Praha-romaanissa. Päähenkilö Bernie Gunther saapuu kesäkuussa 1942 samalla junalla Berliiniin kuin Böömin ja Määrin protektori Reinhard Heydrich. Toisin kuin Heydrich, Gunther on elossa. Heydrichin megalomaanisista hautajaisista on lyhyt kuvaus, jonka jälkeen romaani takautuu alkusyksyyn 1941. Aiemmissa romaaneissa sivuttujen traagisten tapahtumien jälkeen Gunther on palannut Minskistä Berliiniin rikostutkijaksi. Seuraa hieman tylsä vaihe Berliinin rikoksia setviessä ennen kuin Heydrich palaa kuvioihin noin sivulla 180. Prahaan juuri nimetty Heydrich pelkää salamurhaa, hän uskoo jo joutuneensa murhayrityksen uhriksi Rastenburgissa Wolfsschanzessa. Heydrich kutsuu huippupätevänä pitävänsä Guntherin jonkinlaiseksi henkivartijaksi selvittämään kuka häntä lähipiirissä voisi uhata. Gunther saapuu uuden tyttöystävänsä kanssa junalla Prahaan ja muuan kersantti Klein kuskaa hänet Panenské Břežanyn / Jungfern-Breschanin linnaan, Heydrichin majapaikkaan Prahan pohjoispuolella. Sinne on kokoontunut joukko SS:n ja SD:n toinen toistaan niljakkaampia natseja. Tapahtuu murha, jota Gunther joutuu selvittämään. 

Hitaasta alusta huolimatta Kerrin rakentama asetelma on näppärä ja hyvin poikkeuksellinen hänen tuotannossaan. Tässähän ollaan klassisen brittiläisen puzzledekkarin äärellä, lähes suljetun huoneen arvoituksessa Agatha Christien tapaan. Luin nuorena paljonkin arvoitusdekkareita, mutta nykyään en voi sietää tyylilajia. Kerrin Heydrich-konteksti on kuitenkin mahdollisimman kiehtova. Siitä huolimatta romaanin jännite alkaa lässähtää Guntherin haastatellessa järjestelmällisesti kaikkia läsnäolleita. Haukotukset tyrehtyvät kuitenkin, Kerr kääntää juonen vakoilutarinaksi. Lopussa sitten on juuri niin brutaalia väkivaltaa kuin Heydrichin vaiheita seuranneet voivat odottaa. Ei ehkä Kerrin parhaita, mutta hyvin intensivinen romaani jälleen.