Romaani alkaa murhatutkimuksella, suhteellisen tavanomaista poliisiproseduuria. Nopeasti mukaan tulee kuitenkin epämääräisiä aineksia. Tapahtumat sijoittuvat itäiselle Balkanille Besźel-nimiseen kaupunkivaltioon. Merkillisesti samalla fyysisellä sijainnilla on toinenkin lomittunut kaupunkivaltio, nimeltään Ul Qoma. Ehkä Moldova/Transnistria on esikuvana käynyt kirjailijan mielessä, joten tälle alueelle voisi näinkin absurdin kuvion rakentaa. Kyseessä on siis fantasiaromaani tai jonkinlainen dystooppinen scifitarina, weird fictionia. Ul Qoma kuulostaa ulkomaa-sanalta, joten luulin sitä suomentajan väännökseksi. Ul Qoma on kuitenkin samanlainen Miévillen alkuperäisteoksessa The City and the City, joten ei se yhteensattuma voi olla. Miéville on tietoisesti ottanut termin suomen kielestä. Vähitellen tulee esiin, että alueella sijaitsee ehkä kolmaskin kaupunki.
Voi olla suomennoksenkin syytä, mutta dekkariosuus ei vaikuta kovin hyvin kirjoitetulta. Mielenkiinto keskittyykin sitten weird-aineksiin. Alueella toimii jonkinlaisena korkeimpana vallankäyttäjänä Rikko-niminen taho, jossa on piirteitä totalitääristen järjestelmien terroripoliisista tyyliin Gestapo/NKVD. Alkuteoksen nimi on Breach. Ihmiset on aivopesty olemaan huomaamasta toisen valtion ihmisiä, rakennuksia, autoja jne. Tämä on ehkä hankalin nieltävä fantasiaosuus. Vertauskuvan pointti on tietysti se, että reaalimaailmassa "menestyneet" ihmiset eivät "näe" katujen kerjäläisiä tai muita vähempiosaisia. Ei kuitenkaan vakuuta kirjan kontekstissa. Loppupuolen trilleriosuus on yhtä vaisua ja huonosti kirjoitettua kuin alun rikostutkinta. Henkilöhahmoissa ei ole mitään tarttumapintaa, lukijaa ei kiinnosta vähääkään miten heille käy. Spekulatiivisena ideakokeiluna teos menettelee, mutta romaanina kehno.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti