keskiviikko 8. syyskuuta 2021

Książęce IPA




 Puola on jäänyt itselleni kovin vieraaksi, asia on harmittanutkin usein. Runsaat viisi vuotta sitten tein lopulta ensivierailun Krakovaan. Se oli työmatka ja tutustuminen kaupunkiin jäi pinnalliseksi. Mutta Krakova on siis periaatteessa tsekattu, joten seuraavaksi on ollut tarkoitus ottaa haltuun pääkaupunki Varsova. Olen pyöritellyt suunnitelmia vuosikausia ja pisimmälle pääsin viime elokuussa koronan ensimmäisen aallon jälkeen. Varasin jo lennot ja hotellin, mutta Finnair kylmästi peruutti lennot. Päädyin sitten lopulta Riikaan, joka olikin mukava reissu. Nyt sitten uusi yritys Varsovaan. Lähes vuosi kulunut Riian keikasta, en ole ulkomailla sen jälkeen käynyt. Puolassahan koronatilanne on jo pitkään ollut hämmästyttävän hyvä, Euroopan paras. Ehkä virallisia raportteja voi epäillä, mutta kahdesti rokotettuna näytti matkasuunnitelma varsin suoraviivaiselta. Omakannan Covid-rokotesertifikaatti mukaan ja täytin netissä ennen matkaa Puolan viranomaisten lomakkeen, jossa piti kertoa vierailukohteet. Finnairkaan ei nyt pettänyt. Varsovan kentällä näytin tullitytölle Omakannan QR-koodia ja sillä irtosi Puolaan saapuminen. 


Krakova ja Varsova ovat niitä suhteellisen harvoja keskieurooppalaisia kaupunkeja, joilla on suomenkielinen nimiversio. Sehän kertoo, että kaupungit ovat olleet merkittäviä Suomen kannalta. Sodassa tuhottu ja kommunismin runtelema Varsova ei ole mikään tunnettu turistikohde, mutta nykyään modernia vireyttä pitäisi löytyä, esim. korkeita uusia rakennuksia on lähes pohjoisamerikkalaiseen tai ainakin Frankfurtin tyyliin. 


Finnairin koneessa ei ollut syötävää. En halunnut Varsovan kentälläkään syödä ja se ratkaisu sitten kostautui. Keskustaan menevää junaa piti odottaa puoli tuntia ja itse junakin mateli hitaasti. Jouduin ostamaan kaksi 20 minuutin lippua. Konduktööri ei sentään sakottanut vanhentuneesta lipusta. Lopulta pääsin keskustaan ja sain hotellihuoneenkin varmistettua. En ollut oikeastaan nyt mitenkään valmistellut reissua, kun ajattelin, että korona estää kuitenkin jollain tvistillä koko homman. Olinkin sitten H.Moilasena Varsovan keskustassa olutta etsien. Untappd ei näytä olevan Varsovassa suosittu, vain pari verified venueta löytyy. Onneksi löysin paikallisen Ontap.pl -sivuston ennen reissua, joten en aivan sokkona ollut. Vanha kunnon Ratebeer.com tarjosi myös jonkinlaisia osviittoja. 


Olut ei kuitenkaan tässä vaiheessa kiinnostanut, koska oli tosiaan nälkä. Yritin vielä viimeisellä voimilla yhdistää craftia ruokaan ja kävin Hopiton ovea katsomassa, tarjolla pizzaa ja craft-olutta. Eihän se auki ollut, joten sitten ajauduin ihan perustrattoriaan Antonioon. Pizzaa löytyi ja pullossa paikallista IPAakin. Näyttää paikalliselta, mutta Asahin omistuksessa on, se oli arvattavissa tällaisessa paikassa. 5,4 %, 35 IBU, mittava humalalajikesarja: Citra, Mosaic, Cascade, Centennial, Azacca, Pekko. Kirkas ja ruskea, maltainen ja kuiva. Ei paljoa katkeroa, mutta ei oikein hedelmääkään. Varsova, Trattoria Antonio, 8.9.2021.  

 

Ei kommentteja: