Tämän elokuvan juliste roikkui 1980-luvun opiskelijakämppäni seinällä. Ostin sen jostain divarista, en silloin vielä ollut nähnyt itse elokuvaa. Ensikohtaaminen tuli sitten ehkä Ruotsin tv:stä tai viimeistään 1989, jolloin Yle näkyy sen esittäneen. Täsmälleen sama juliste nyt esillä Orionin aulassa. En muistanut, että olen tästä elokuvasta jo blogiin kirjoittanut 10 vuotta sitten. Saattaa olla, että näin nyt elokuvan ensi kertaa teatterissa, vieläpä restauroituna 35 millin kopiona.
Kyseessä on siis Bergmanin löyhän trilogian päätösosa vuodelta 1963, edeltävinä Såsom i en spegel ja Nattvardsgästerna. Tätä trilogiaa pidetään usein Bergmanin uran huipentumana, olen taipuvainen itsekin niin ajattelemaan. Visuaalisesti askeettinen, mutta silti kiehtova, kohtaukset sijoittuvat juniin, hotellihuoneisiin, baareihin, teattereihin. Kaksi sisarusta ovat matkalla jossain kuvitteellisessa Euroopan maassa, jossa vastaan tulee juna täynnä panssarivaunuja. Yhdessä kohtauksessa tankki jyristää läpi vanhan kaupungin kapean kadun, ennakoiden täydellisesti Prahan miehitystä 1968. Ahdistava tunnelma, Ingrid Thulin yskee verta, Gunnel Lindblom etsii anonyymiä seksiä savuisista baareista samaan aikaan kuin hänen pikkupoikansa haahuilee autiossa hotellissa. Scifi-dystopia- ainekset verottavat omia pisteitäni. Ilmeisesti kuvattu kokonaan studiossa, vaikka Grenoble oli kai jonkinlainen esikuva karulle kaupunkimiljöölle. Tämä on sellainen elokuva, jota ei oikein haluta mennä katsomaan uudelleen. Mutta niinpä vain itsekin väännyin nyt ainakin kolmannelle kerralle. Pidin nyt ehkä enemmän kuin tuossa 2008 kirjoitetussa arviossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti