torstai 28. kesäkuuta 2018

Kolumbia - Senegal 1-0

Samarassa lähes samoilla avausmiehistöillä lohkon päätöskamppailuun. Varsin laiskavauhtista tasaista vääntöä, ei juuri selviä tilanteita. 16. minuutilla Mane pelattiin hienosti vapaasti boksiin, Davidson Sanchez päällekarkasi jalkoihin. Tuomari puhalsi pilkun, kävi katsomassa ruutua ja perui päätöksen. Epäselvä tilanne, Sanchezin jalka ehkä osui ensin palloon, mutta moni muu tuomari olisi antanut 11-metrisen. Puolen tunnin kohdalla James vaihtoon, vanha vamma ilmeisesti oireili taas. Uusi mies Luis Muriel sisään. Kolumbian luova kvartetti James, Cuadrado, Quintero, Falcao ei löytänyt avainta Senegalin puolustukseen.  

Todella löysää pelaamista 75. minuutille asti, Senegal äärimmäisen passiivisessa puolustusmuodostelmassa. Sitten kulmasta iso toppari Yerry Mina puski korkealta turnauksen toisen maalinsa. Senegalin taktiikka kusaisi näyttävästi ja nyt he aloittivat paniikkimaisen hyökkäysrynnistyksen. Tilanteita syntyikin, mutta ei tulosta. Toisessa ottelussa nähtiin lopussa farssi, kun Japani oli häviöllä 0-1 Puolaa vastaan, mutta lopetti pelaamisen täysin kun Kolumbia meni johtoon. Japani meni Senegalin ohi fair play -pisteillä, mutta ei todellakaan saanut päästää toista maalia. Sitä ei tullut, Kolumbia voitti lohkon ja Japani toiseksi. Senegal voi syyttää vain itseään, raukkamainen taktiikka, heillä olisi ollut kykyä voittaa tämä ottelu.

Ei kommentteja: