Kun kuulin Suuret Oluet Pienet Panimot -festivaalin ulottuvan tänä kesänä Kuopioon asti, päätin lähteä paikalle. Kävin viimeksi Kuopiossa kuusi vuotta sitten, mutta aika tuntuu pitemmältä. Samaan aikaan olisi ollut Jyväskylässä tarjonnaltaan ehkä mielenkiintoisempi Olutsatama, mutta olen alkanut suhtautua ainakin Helsingin ulkopuolisiin festivaaleihin kuten keskinkertaisiin oluisiin, kerta riittää. Olutsatama ja esim. Tallinn Craft Beer Weekend on nähty, joten ne jäivät tänä vuonna pois ohjelmasta. Hyppäsin perjantaiaamuna Pasilassa Kuopion junaan ja hämmennyin, kun käytävän toisella puolen istui naapuribloggaaja Tuopillinen. Olin kuullut ettei Jouni Varkaus-taustasta huolimatta nyt ole Savoon menossa. Eikä ollutkaan, mies paineli Kouvolaan. Omituinen sattuma.
Vastoin Ilkka Sysilän ennustusta Kuopion asemalla ei ollut kaupungin virkamiesjohto ja torvisoittokunta vastaanottamassa Savon sydämeen saapuvaa craft-snobistia. Siirryin koleassa kelissä jättimäiselle torille, josta paikallinen olutluotsi Ari Nyfors ohjasi valitsemaansa lounaspaikkaan. Urban-niminen kulttiravintola, täynnä jengiä, mutta istumapaikat löytyivät. Pöytiintarjoilu, kolme ruokalajia, 11 euroa, erittäin hyvää ruokaa, erittäin vaikuttavaa. En muista aivan samanlaisessa ravintolassa käyneenikään. Vein hammasharjan majapaikkaani, joka oli Kallavedessä kelluva laivahotelli. Sitten oli lopulta aika lähestyä festivaalipaikkaa. Tulin jotenkin kuolleessa kulmassa juhlateltan luo ja kiersin jättisysteemiä 350 astetta ennen kuin löysin sisäänmenoaukon. Ehdin jo luulla, että juhlat eivät ole vielä käynnissäkään, kun hiirenhiljaiseltakin seutu vaikutti.
Pääsin kuitenkin sisään ja täydessä vauhdissahan homma oli, vaikka paikalla varsin vähän väkeä. Tuttu systeemi, lasi kouraan ja etsimään juotavaa. Ajauduin oululaisen Maistilan tiskille, josta peli käyntiin Black Blackcurrant Alella, 5,6%. Ensipuraisu todella marjaisen hapan, maku hieman tasaantuu, mutta pysyy viinimäisenä, kevyesti paahdetta. Riku Harjun kanssa tuli spekuloitua kohta alkavien MM-kisojen tapahtumia, olisiko lopulta Belgian vuoro hoitaa koko homma. Seuraavaksi päätin kokeilla paikallista eli lasiin Iso-Kallan Savu Kekri, 5,7%. Tuoksussa palanutta kumia. Maku hyvin epämiellyttävä, hyvin makea karamellisuus savuisuuteen yhdistettynä ei toimi ollenkaan. Iso-Kalla on pettänyt usein, mutta päätin antaa vielä mahdollisuuden. Virheeksihän se osoittautui, ikävä kyllä.
Savonlinnalainen Waahto Citra paransi tunnelmaa. Kirkas ja kultainen. Ohut, mutta sitruksinen ja puhdas. Katkeroa tietysti liian kevyesti. Ihmisiä edelleen aika vähän ja varsinkin näissä merkeissä yleensä tavattavat oluthörhöt loistivat poissaolollaan. Ehkä heitä oli, mutta ei ainakaan tuntemiani yksilöitä. Nyforsin Ari pääsi paikalle ja perustimme hörhöpöydän kahdestaan. Joensuun Honkavuori oli tehnyt Iloliemi-lageristaan uuden version, 5,5%. Tämä oli parempi kuin viimevuotinen avaus, hedelmää kohtuudella, mutta ei raikasta, hunajaisuus korostuu. Ei lagerin hyviä ominaisuuksia, mutta ei epämiellyttävyyksiäkään. Saimaan uutuus-Turhapuurossa oli myös hunajaa kauran ohella. Tyypillinen Saimaan pahvinen ale, ei raikkautta, tunkkaisuus on vallan saanut.
Tässä vaiheessa kävin Malmgårdin tiskillä kiittelemässä Markku Pulliaista äskeisestä näytelähetyksestä. Ilkka "Kusettaja" Sysilän kanssa toteutettu maistelusessio keräsi blogiin huomattavasti kommentointia ja kevyttä some-kohua muuallakin. Markku tarjoutui hakemaan autostaan näytetölkin kuultuaan, etten ole vielä maistellut Malmgårdin Mikkelissä tölkittämää kuivahumaloitua pilsiä. Tämähän oli mainio yllätys, jaoimme tölkin Nyforsin kanssa. Tölkissä luki paraatipuolella Dry Hop Pilsner, mutta toisella sivulla Dry Hop Pils. Mitäpä siitä, 5,5%, spelttiä ja Galaxya mukana. Liian lämmintähän tämä autosäilytyksen takia oli, tuoksussa viljaista maltaisuutta, pilsille ihan ok, mutta Galaxya en saanut esiin. Pehmeää, matalahiilihappoista, raikaskin. Ei riittävästi katkeroa, mutta ihan ok. Mikkelissä Saimaakin tekee lagerit paremmin kuin alet, sama näyttänee koskevan Malmgårdin Mikkeli-seikkailua. Sain Markusta puristettua Pernajan panimon tilanteesta sen verran, että panimoa ei olla sulkemassa. Todella hienoa. Angleterreen suunnatusta cask-ohjelmasta Markku totesi, ettei se bisnestä ole vaan kulttuurinedistämistoimintaa. Näinhän se tietysti on.
Siirryin pitemmäksi toviksi Kuopion kohutun Rock Paper Scissorsin eli RPS Brewingin tiskille. Pääsin jututtamaan lähes kaikkia avainhenkilöitä, hallituksen puheenjohtaja Janne Seppälää, toimitusjohtaja Samuli Huuhtasta ja panimomestari Aki Railanmaata. Tämä panimohan on lähtenyt varsin eri tavalla ja suuremmalla skaalalla liikkeelle kuin monet muut suomalaiset. Tässä pyritään selvästi tekemään kasvavaa liiketoimintaa alusta alkaen. Vientisuunnitelmissa on mm. Hongkong, Singapore ja erittäin mielenkiintoisesti USAsta Florida, Georgia, Alabama ja Kalifornia. Peliteema-brändin rakentaminen on fokuksessa, mutta kyllähän oluidenkin on oltava kunnossa. RPS:n oluita olen juonut varsin vähän, ilmeisesti Helsinki on harkitustikin jätetty pois, tai ainakin vähemmälle jakelusuunnittelussa.
Nyt oluita sitten löytyi. Tuore limellä ja inkiväärillä ryyditetty vehnäolut tuli ensimmäiseksi kokeiluun. Tuoksussa inkivääriä voimakkaasti, mutta maussa onneksi vähemmän. Suhteellisen raikas tapaus, vaikka ei minun suosikkityylisuuntia. Nilsiän Tahko-kompleksin 50-vuotisjuhliin pantu pantu pale ale oli varsin hiilihappoinen mainstream-hedelmäinen puhdaspiirteinen olut. Viime kesänä Tampereella maistettu Indie Pale Ale oli nyt aivan erilaisessa iskussa, hyvin sitruksinen ja tuore, katkeroakin kohtuudella. Suunnitellussa Kuopio-ohjelmassa oli lauantaina panimovierailu RPS:lle, joten oluita tulisi juotua siellä vielä lisää.
Naapuritiskiltä bongasin Tornion uuden KuksIPA-nimisen NEIPAn, 6,5%. Lievästi samea, mehuinen tuoksu. Hyvin kylmää, maussa mehu ei nouse esiin, katkeroa kohtuudella. Sinänsä ok, mutta vähän ohut kokonaisuus. Suomenlinnan uusi Chapman Lager hyvin viljainen, tasapainoa on, mallas hallitsee, erittäin miellyttävästi. Tässä vaiheessa alkoi askel painamaan ja siirryimme Ari Nyforsin kanssa ruokapaikkaa etsimään. Tavoitteena oli saapua festivaalille vielä uudestaan lauantaina, mutta loppujen lopuksi niin ei käynytkään. SOPP-anti oli siis tässä, vaikka esim. Nilkko-panimolta jäi kokeilematta mielenkiintoiselta vaikuttavaa tarjontaa. Juttelin jossain välissä pääjärjestäjä Pekka Kääriäisenkin kanssa. Yleisömäärä oli ollut heikko torstaina ja vielä perjantaina alkuillastakin oli varsin väljää. Muutamat panimoiden edustajat ehtivät valitella mm. markkinoinnin vaisuutta. Pekka ei tähän erityisempää kommentoinut. Joku taisi mainita, että Kuopiossa tapahtumia pitää järjestää 2-3 kertaa ennen kuin ne ottavat tulta. Ehkä niin, toivottavasti tämä ei jäänyt ainoaksi SOPPiksi Kuopiossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti