Viime vuonna ilmestynyt The Night Fire jatkaa suoraan Dark Sacred Nightin asetelmista. Mukana ovat siis sekä eläkeläispoliisi Harry Bosch että nuorempi aktiivi Renée Ballard, joka työskentelee Hollywoodissa yövuorossa jatkuvasti. Taas yksi cold case ja useampi toisiinsa niveltyvä tapaus nykyhetkessä. Alakuloinen tunnelma jatkuu ehkä entistäkin masentavampana. Romaanin alussa polvileikkauksesta toipuva Bosch saapuu kepin kanssa kollegan hautajaisiin. Pian hän kertoo lakimiesvelipuolelleen sairastavansa leukemiaa, jonka hän on saanut altistuttuaan poliisina kauan sitten cesiumille. Tapaustahan käsitteli Connellyn aiempi romaani The Overlook. Ballard on siis nyt suurempi päähenkilö, mutta kovin paljon lisää ei kuulla hänestä henkilönä, hänen näkökulmastaan Connelly kirjoittaa poliisiproseduraalia. Ballard asuu edelleen teltassa Venice Beachillä. Mickey Hallerin oikeussaliproosa saa myös tilaa, Connelly ei luota enää Boschin vetovoimaan edes Ballardin kumppanina. Silti teksti on taas taattua laatutyötä, se soljuu kirkkaasti ja Los Angelesin miljöötuntuma on yhtä uskottavaa kuin aina ennenkin. Lopun lähes pakollinen trilleritiristys on ammattimiehen jälkeä, sormi vaihtaa ripeästi Kindlen sivua. Connellyn namedroppailu on ajoittain rasittavaa, mutta nyt hän keksi näppärän tavan. Naispuolisen palkkamurhaajan ulkonäkö muistuttaa Boschin mielestä Ellen Barkinia. Connelly ei kuitenkaan mainitse Barkinia, vain hänen elokuvansa Diner ja Sea of Love. Nykynuoriso ei tietenkään tunne noita elokuvia, ei tietysti Barkiniakaan. Kyseessä on 22. romaani Harry Boschista ja toistaiseksi viimeinen. Kirja ei kuitenkaan vihjaa, että sarja loppuisi nyt tähän.
Kalkkiviivoille asti meni, mutta koronavuonnakin sain nyt 1000 blogipostausta kasaan. Matkailu ja sosiaalinen elämä hiipuivat, mutta kirjoitettavaa löytyi tylsemmistäkin aiheista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti