Teoksen riemastuttavin osa tulee heti esipuheen avauksessa. Olutmaailman kiistelty, mutta kiistattomasti elegantein, suurhahmo Garrett Oliver muistelee krapulaansa Helsinki-Vantaan lentokentällä pitkäksi venähtäneen St. Urho's -illan jälkeen. Olutseurana olivat olleet Markku, Jussi ja Kari, joiden sukunimiksi voisi pienelläkin suomalaisen olutskenen tuntemuksella arvailla Korhosta, Rokkaa ja Ylännettä/Likovuorta. Valitettavasti kirjan anti laskee tästä eteenpäin tasaisen tappavasti. DeBenedetti on kotoisin Oregonin Portlandista, joten sieltä lähdetään liikkeelle. Rajausta on pakko tehdä ja kursorinen kohokohtatarkastelu länsirannikon olutjättiläisvaltioista Oregonista, Washingtonista ja Kaliforniasta on vielä hyväksyttävissä. Los Angelesista tulee itsellenikin uutta informaatiota, L.A. alkanee lopulta nostaa craft beer -päätään, ei vielä montaa panimoa, mutta DeBenedetti esittelee lähes kymmenkunta laadukasta olutbaaria, jotka ovat avautuneet parin viime vuoden aikana. Alaska ja Havaiji näppärästi mukaan, Anchorage olisi selvästi hyvin varteenotettava olutmatkakohde. Henkilökohtaisesti DeBenedettin painotukset kuitenkin aiheuttavat närästystä, mies painottaa aivan liikaa happamia ja puukypsytettyjä oluita, vanhan liiton hopheadiä tällainen happopää ottaa päähän. Mikä pahinta, DeBenedetti korostaa eurooppalaisia importteja, tämä on kardinaalisynti amerikkalaisessa olutoppaassa. En missään tapauksessa halua ylittää Atlanttia juodakseni euro-oluita.
Kirjan rakenne on varsin tylsä, ei yhtään kuvaa tai karttaa. Ei ollut Hieronymus & Labinskyn teoksessakaan, mutta se ei haitannut kun sisältö oli kirkkaaksi hiottua timanttia. DeBenedettin anti on löysempää ja viime vuosina on jo ehtinyt tottua laadukkaaseen kuvamateriaaliin, lähes olutpornoon, kuten esim. CAMRAn näyttävässä West Coast -kirjassa. DeBenedetti tunnustaa itsekin tarjoavansa vain kohokohtia, ei kattavaa katsausta. Se ei ole sinänsä ongelma, mutta epätasapaino on. Colorado saa hyvin tilaa, samoin ehkä heikommin perustein Montana melko vaatimattomilta näyttävine brew-on-premises -paikkoineen. Texasista noteerataan käytännössä vain Austin, kun esim. Houston puuttuu kokonaan loistavine St.Arnold's -panimoineen. Michigan ja Wisconsin jäävät aivan liian ohuelle huomiolle, vaikka sivulauseissa mainitaan alueen valtava olutvallankumous. Röyhkeintä on ohittaa Minnesota kahdella sivulla ja varsinkin jättää Minneapolis kokonaan huomiotta. Manhattan ja Brooklyn saavat liikaakin tilaa, mutta ote horjahtelee Upstate New Yorkissa, Rochester puuttuu kokonaan ja vain yksi alaviite mahtavasta olutmetropoli Syracusesta. Vermont ja New Hampshire ohitetaan lähes riipaisevalla ylenkatseella. Philadelphia on selvästi ylikorostettu, varsinkin kun monien DeBenedettin esittelemien baarien suurimmat elämykset ovat hölmösti belgi-importteja. Pittsburghissa DeBenedetti ei ole tainnut käydä ollenkaan. North Carolinan Asheville on viime vuosina noussut ehkä mielenkiintoisimmaksi pienehköksi olutkohteeksi monien raporttien perusteella (maine lähestyy jo Bambergia) ja onneksi DeBenedetti noteeraa Ashevillen asiaankuuluvasti. Muuten on selvää, että DeBenedetti on haukannut aivan liian suuren palan. Hengästynyt läpijuoksu lähes kaikista osavaltioista (taitaa puuttua vain molemmat Dakotat, Kansas, West Virginia ja Rhode Island, omituisesti myös District of Columbia) ei ole mielekästä, kun lopputulos on niin ohut. Olisi ollut parempi rajautua esim. Kalliovuorten alueen olutkulttuuriin, johon DeBenedettillä tuntuu olevan hyvä ote. Aika on varmaankin ajanut jo näin laajojen olutoppaiden ohi, netti tarjoaa ajantasaisempaa, luotettavampaa ja kattavampaa materiaalia. Subjektiivisissa näkemyksellisissä teoksissa printtimediallakin on vielä tulevaisuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti