Nicolas Winding Refn: Drive

Voimakkaan tyylitelty keikkakuskileffa tanskalaisohjaajalta. Intro tuo mieleen Walter Hillin ultracoolin melvilleläisen The Driverin 70-luvulta. Pääosan Ryan Gosling on myös aika lähellä tuon elokuvan Ryan O'Nealia, vaikka ehkä haluaisi olla enemmän kuin Bullittin Steve McQueen. Alkupuolella hempeähköä yksinhuoltajaromantiikkaa, joka tuo mielenkiintoista tyylivaihtelua tarinaan, mutta ei mielestäni oikein toimi. Olen lukenut paljon James Sallisin romaaneja, mutta en kuitenkaan juuri tämän elokuvan pohjana olevaa. Samanlainen puolittainen onnistumistunnelma on jäänyt Sallisin romaaneistakin. Väkivalta lisääntyy loppupuolella, mutta ajokohtauksia on liian vähän, avauksen intensiivisyyttä ei tavoiteta. Tunnelma on kuin jostain John Boormanin Point Blankin ja Martin Scorsesen & Paul Schraderin Taxi Driverin hybridistä. Näyttelijä Albert Brooksissa kytkös jälkimmäiseen konkretisoituukin, Brooks muistuttaa tässä etäisesti Point Blankin John Vernonia. Point Blankiin selvä kunnianosoitus tyhjässä joen uomassa ajelussa. Christina Hendricks vaikeasti tunnistettavissa pienessä roolissa ryöstökohtauksessa. Hätkähdyttävän näköinen Ron Perlman pahana poikana on hänkin vakuuttava. Los Angeles on maailman kulunein elokuvamiljöö, mutta jotain uutta Refn saa siitäkin esiin, öiset ilmakuvat eivät ole aivan samanlaisia kuin aiemmin. Refn käyttää hidastuksiakin suhteellisen luovasti, esimerkiksi tiheässä hissijaksossa. Siis hyvin perinnetietoinen mielenkiintoinen elokuva, jossa ei kaikki kuitenkaan klikannut.