tiistai 7. huhtikuuta 2020

Malmgård New England Pale Ale


Uutta NEPA-tuotantoa Mikkelistä Malmgårdin brändillä. Tai niin luulin, koska aiemmat Malmgårdin tölkkioluet on pantu Saimaalla Mikkelissä. Esimerkiksi eilen ostetussa Malmgårdin Spelt IPAssa lukee valmistajana Malmgård, mutta valmistuspaikkana Saimaa Brewing, Mikkeli. Tässä New England Pale Alessa on toisin. Valmistajana on Loviisan Malmgårdin Panimo, mutta Saimaa on nyt pelkkä pakkaaja. On siis ymmärrettävä, että valmis olut on roudattu Loviisasta Mikkelin tölkityslinjalle jollain menetelmällä. Merkillinen ratkaisu, mutta tavallaan ymmärrettävä, koska Mikkelissä tehdyt Malmgård-oluet ovat muistuttaneet enemmän Saimaan tuotteita kuin Malmgårdin omia.

5,5 %, 48 IBUa, humalia ei ole kerrottu. Ei aivan ideaalinen NEIPA-ulkonäkö, sameutta on, mutta väri on aavistuksen liian tumma. Tuoksu on suurempi pettymys, ei raikasta sitrusta tai trooppista hedelmää. Aromi on maltainen ja vienosti leipämäinen. Maku on erikoisen mausteinen, rukiisen kvassimainen, hedelmääkin on, mutta jää mausteiden varjoon. Sopiva hiilihappotaso, mutta myös ohut runko. Ei maltaista täyteläisyyttä, joka olisi toinen mahdollinen etenemissuunta. Jää siis sekavaksi väliinputoajaksi. Emmer-vehnä on monesti ollut Malmgårdin menestystekijä, mutta nyt se tuntuu sotkevan hommaa. Ei siis vaikuta tämäkään ratkaisumalli toimivan. Onko kuljetuksessa jokin mennyt pieleen, kun esimerkiksi Malmgårdin keg-tuotteet ovat edelleen paljon paremmalla tasolla. Ostopaikka Helsinki, Vallilan S-Market.

5 kommenttia:

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Suhtautuisin skeptisesti tuohon kaljan roudauskuvioon Malmgoordista Mikkeliin; kun ei vain oltaisi runoiltu pelkästään tölkin tekstiä; pakkaajahan se Saimaa on ennenkin ollut, ja Malmgoord valmistaja...

Ilkka Sysilä kirjoitti...

... Ja kyllähän tuo arvioitu kaljan laatukin viittaisi siihen, että saimaalaiseen kutyymiin ainoastaan tölkin teksti olisi kieroiltu uuteen uskoon.

Ari Juntunen kirjoitti...

Ehkä tuo on uskottavampi tulkinta, kun olutkin tosiaan tunkkaista. Tehty Mikkelissä, mutta tölkin tekstiä muutettu. Tuohan kattaa edelleen senkin vaihtoehdon, että Malmgård-valmistaja on käyttänyt Saimaan laitteistoa.

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Tragikoominen on ollut käänteissään jatkokertomus Malmgårdin brändin tärväytymisestä, mihin vielä päätyneekään...
http://kusettaja.blogspot.com/2019/11/malmgardin-panimo-takana-loistava.html?m=0

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Noniin, ajoin, kokeeksi, pitkästä aikaa miinaan ja ostin siis itsekin tämän "Nepan"; L/H -suhdeluku -> 0; Osoittaja (L) = Laatu, nimittäjä (H) = hinta. Todettakoon vielä, että L on toki subjektiivinen muuttuja.
http://kusettaja.blogspot.com/2020/04/malmgard-new-england-pale-ale.html?m=0