Olen erittäin kiinnostunut Neuvostoliitosta, kuten blogin tähänastiset 190 postausta aiheesta kertovat. Neuvostoliiton raunioituneeseen tynkään muodostunut Venäjä on jo huomattavasti vähemmän kiinnostava kohde, mutta tulin silti kahlanneeksi läpi tuoreehkon Putin-elämäkerran. Alkuteos näyttää ilmestyneen syyskuussa 2015, joten aivan viimeisimpiä vaiheita ei ole mukana. Mielenkiintoisinta kirjassa onkin alkuosa, jossa oli itselleni uusia taustoituksia. Putinin lähisukulaiset kokivat mahdollisimman kovia Leningradin piirityksessä 1941-44 ja Putinin käsityksiä toisesta maailmansodasta onkin muovanneet hänen vanhempansa kertomukset. 1952 syntynyt Putin näki 1960-luvulla KGB:n toimia ihannoivan elokuvan ja päätti ryhtyä vakoojaksi. Yksi hänen esikuviaan oli sotilastiedustelu GRU:n perustajiin kuulunut latvialainen Jan Berzin (Jānis Bērziņš). Tieto tuntui hämmentävältä, koska luin sattumalta äskettäin Neuvosto-Venäjän pääneuvottelijana Tarton rauhanneuvotteluissa 1920 olleen samannimisen henkilön. Kyseessä on kuitenkin eri Jan Berzin (Jānis Bērziņš-Ziemelis), latvialainen hänkin ja lähes samanikäinen.
Lakiopintojen jälkeen Putin todellakin liittyi KGB:hen 1975 ja toimi edelleen Leningradissa. Satuin itse käymään kaupungissa kesäkuussa 1976. Putin seurasi kaupungissa käyviä ulkomaalaisia, joten saatoin siis olla hänen kohteenaan. Tunnetusti Putin sai ainoan KGB-ulkomaankomennuksensa Itä-Saksaan Dresdeniin, jossa hän vaikutti miehityshallinnon romahdukseen 1989 asti. Putin ei ole tunnettu olutmies, mutta näyttää kehittäneen Dresdenin vuosinaan mieltymyksen DDR:n laatuolueen Radeberger Pilsneriin. Myersin mukaan Putin loi suhteet Pietarin rikollisiin jo 1990-luvulla järjestellessään Anatoli Sobtšakin johtamaan Pietariin ulkomaalaisia sijoituksia.
Sobtšakin kukistuttua Putin ajautui Moskovaan ja vähitellen Jeltsinin lähipiiriin. Tästä eteenpäin Myersin teos ei oikeastaan tarjoa mitään uutta, jos on sattunut seuraamaan Venäjä-uutisointia viimeisen 20 vuoden aikana. Odotin enemmän paljastuksia tai syvempää näkemystä, mutta ehkä se on epärealistista. Sellaista joudutaan varmaan odottamaan vielä kauan. Kirjan loppuosa on luonnollisesti heikointa antia, Sotšin monumentaalinen rakennusprojekti talviolympialaisten Putingradiksi, Krimin valtaus ja hyökkäys Itä-Ukrainaan käydään läpi hengästyttävästi. Selkeästi kirjoitettu paksu kirja, jonka lukee varsin nopeasti. Jos haluaa tiiviin paketin Putinin tähänastisista vaiheista, niin varmaan huonompiakin teoksia on tarjolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti