lauantai 25. marraskuuta 2017

Espoon Oma Panimo Cheers From Suvela Pils



Kun Gallows Birdin sisarbaari Captain Corvus avattiin puolitoista vuotta sitten, päätin mennä paikalle länsimetrolla. Kärsivällisyys oli koetuksella, mutta koskaan en Matinkylän bussiin hypännyt. Kun metro oli viikon liikennöinyt, arvioin yhteyden lopulta olevan luotettavassa kunnossa. Ostin ensimmäistä kertaa lipun HSL:n kännykkäsovelluksella, koska seutulippu alennuksella tällä tavalla. Metrossa heti lipuntarkastajat, Tapiolan kohdalla pultsarihäirikkö ja tarkastajia pakeneva maahanmuuttajajengi. Kovempaa menoa kuin itälinjalla. Mutta nopeaa, 25 minuuttia Sörnäisistä Matinkylään. 

Ostin juoksukengät ja -sukkia, päätin yhdistää länsimetroturismiin ja Corvus-debyyttiin tarvikehankintoja, kaksi syytä ei tarpeeksi näin mittavaan matkailuun. Pizzariumin diavolo-palasta pureskellessa puheille pyrki kaksi kerjäläistä. Tällaista siis Espoossa on. Huomasin jo kesällä Olarissa, että mikään Beverly Hills tämä alue ei ole. Corvuksessa brittityylistä puuta, sisällä tila kapenee paljon pienemmäksi kuin kauppakeskuksen käytävältä näyttää. Ei cask-oluita, mutta paikallista pilsiä kuitenkin. Ehdin tätä alkusyksystä nopeasti Belgian suurlähetystössä maistaa, ei silloin innostanut. Hyvin kirkas, kevyesti viljainen, ei juuri muuta makua. Ei virheitä, mutta makua pitäisi olla enemmän. Espoo, Captain Corvus, 25.11.2017.

Ei kommentteja: