François Truffaut oli todella kova nimi elokuvapiireissä 1980-luvun alussa, kun leffaharrastukseni eteni kiihkeimpään vaiheeseen. Näin tämän Truffaut'n varhaisteoksen vuodelta 1964 televisiosta niihin aikoihin ja en oikein innostunut. Pidin muutenkin Truffaut'ta yliarvostettuna ja kovin konservatiivisena elokuvantekijänä verrattuna aikalaisiinsa Godardiin, Chabroliin ja Rohmeriin. Aikaisemman ranskalaisen sukupolven supermestareiden Bressonin ja Melvillen teokset tekivät sittemmin paljon suuremman vaikutuksen kuin nämä nouvelle vague -starat. Myöhemmin olen korottanut Truffaut'n pisteitä. Tuotanto on epätasaista, mutta tylsempien teosten seassa on kovaa jälkeä: Ampukaa pianistia, Varastettuja suudelmia, Morsian pukeutui mustaan, Amerikkalainen yö, Pitkä viikonloppu. Nyt Orionissa näkemäni Pehmeän ihon voin nostaa tähän luetteloon. Sinänsä arkirealistinen kuvaus aviorikoksesta (korrektimpi termi nykyään ehkä parisuhdepartnerin pettäminen tms), mutta kylläpä elokuva rullasi ironisen vaivattomasti. Hitchcock-tyylisiä latautuneita kohtauksia viritellään näennäisen vähän dramatiikkaa sisältävään tarinaan. Lopussa sitten draama lisääntyy ja loppu ehkä hieman särkeekin kokonaisuutta. Näyttelijät todella vakuuttavia, veroviraston harmaimmalta virkamieheltä näyttävä Jean Desailly menestyskustantajana ja Catherine Deneuven surullisesti 25-vuotiaana kuollut pikkusisko Françoise Dorléac lentoemäntänä, joiden suhde käynnistyy herkullisen hilpeästi pikaisella Lissabonin keikalla. Elokuvan voi katsoa jopa farssina, jossa pariskunta kohtaa kaikenlaisia ärsyttäviä pieniä vaikeuksia, jotka estävät seksin harjoittamisen. Ilman muuta Truffaut'n parhaita saavutuksia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti