Roy Andersson: Om det oändliga

 Roy Andersson ei pysähtynyt uransa huipentaneeseen myöhäistrilogiaan vaan jatkaa edelleen täydellä voimalla. Om det oändliga valmistui 2019 ja jatkaa tinkimättömästi samalla omaperäisellä tyylillä. Liikkumaton kamera, pelkistetty lavastus, yleensä harmahtavaa vaaleansinistä väriä, näennäisesti toisiinsa liittymättömiä kohtauksia. Anderssonin elokuvat ovat kuin runokokoelmia. Kertojaääni täydentää näkymiä, ihmisiä on vähän, itse asiassa jonkin verran koronatunnelmaa. Klassista musiikkia, väliin Billie Holidayta. Mieleenjäävin hahmoista on ehkä työmaajuopotteleva pappi, joka hätkähdyttävässä painajaisessa raahaa raskasta ristiä ylös Golgatan mäkeä roskaväen ruoskiessa ja hakatessa marttyyriä. Alussa lentelevän pariskunnan alta paljastuu myöhemmin raunioitunut Köln ja Stalingradin vangit raahustavat lumessa kohti Siperiaa. Craft-henkisessä kulmabaarissa kuuluu joululauluja ja ulkona tippuu suuria lumihiutaleita. Täysin suvereenia ja unohtumatonta jälkeä.