Olari Tail Grab Mandarin NEIPA

 Jos oli Nosebone odotetun vakuuttava, niin tämän oluen suhteen odotukset olivat paljon matalammalla. Tail Grab on nimittäin ns. doping-olut. Ei ole puhtaat jauhot kattilassa eli siis pelkkää humalaa. Tähän on lisätty mandariinipyrettä. Takavuosina olin myöntyväinen hedelmällä buustattuihin IPOihin, idea ei lähdössä tuntunut huonolta. Sittemmin olen muuttanut mieltäni ja palannut puritaanisempaan näkemykseen, hdelmälisäykset ovat saatanasta. Olenkin ilahtuneena huomannut, että hedelmä-IPAt ovat viime aikoina selvästi harvinaistuneet. Epidemia on pitkälti saatu rajattua soureihin, joissa se minun puolesta saakin riehua vapaasti. 

Tail Grabin pohjaresepti on sama kuin Nosebonella, mutta hiivana nyt Verdant. 7,0 % edelleen, humalissa edelleen Citra, mutta myös Amarillo, Centennial ja uusiseelantilainen Nectaron, johon en muista ennen törmänneeni. Nectaron on kerännyt kovaa ennakkohypeä jo tuotekehitysvaiheessa, joka kesti 17 vuotta. Se on sukua Waimealle ja sitä luonnehditaan passionhedelmäiseksi, kiivimäiseksi ja persikkaiseksi. Humalan proto/demo -nimi oli HORT 4337 , joka näköjään tuli vastaan viime vuonna yhdessä FrauGruberin oluessa. 

Ehkä hieman tummempi kuin Nosebone, samanlainen katoava vaahto. Tuoksussa on enemmän kypsää hedelmää, hienoisesti hedelmäistä happamuuttakin. Maku on yllättäen vähän matalaprofiilisempi, ehkä mandariinipyre estää humalia kukoistamasta. Tuoreutta ja raikkautta on nytkin ja hedelmäisyys selvästi hallitsevin aistimus. Sitrus tässäkin tuoksuaromeista huolimatta on pääroolissa ja sama maltaan perusta tuntuu. Kuivuus tihentyy loppua kohti ja lähes samanlainen katkeruus löytyy loppusuoralta. Sokkomaistelussa en varmaan olisi arvannut mandariinilisäystä. Tuoksun lievässä happamuudessa se ehkä on esillä, mutta samaa löytyy "puhtaistakin" oluista kuten eilisestä Etkon Growler Patrolista. Hyvä olut tämäkin, mutta jää aavistuksen silti Nosebonesta. Mutta selvästi siis odotukset ylittäen. Ostopaikka Espoo, Olarin Panimo.