keskiviikko 28. huhtikuuta 2021

Etko Growler Patrol



Myös Herttoniemen Etko on liittynyt growler-kerhoon pääkaupunkiseudun panimoista. Tilasin verkkokaupasta heti ensimmäisen näytteen ja suunnittelin hakevani sen perjantaina. Jo etukäteen kyllä arvelutti vappuaaton hulinassa liikkuminen itäänpäin. Onnekkaasti viime lauantain maisteluun suunniteltuja oluitaan noutamaan tulossa olevan Kainulaisen Matias kertoi tulevansa Etkon kautta. Sain siis näppärästi growlerini jo tänään Matiaksen välittämänä. Tupla-IPA, 8,5 %. Verdant-hiivaa ja humala-osastossa harvinaisemman uusiseelantilaisen Mouteren ohella Simcoe, Citra ja Cashmere. Räntäsateiseen takatalvi-iltaan siis lämpimien alueiden hedelmien makuja massiivisesti. 

Tuttu NEIPAn ulkomuoto, sameaa keltaista juomaa valkealla vaahtokerroksella. Trooppista hedelmää kirpeästi ja lievästi happamalla tavalla. Raikkautta on. Maku on täyteläinen, makean mangoinen, kiiviä, ananasta, melonia, persikkaa. Pehmeitä makeita hedelmiä ja kuohkeutta. Oluen edetessä kohti nielua maku kuivuu, mutta ei saavuta katkeruuden sfäärejä  merkittävästi. Ei peräkärry silti aivan tyhjä ole. Alkoholi ei maistu, mutta maltaisuus jää myöskin hyvin viitteelliseksi. Hieman liikaa mehumaisuus korostuu ja itse suosin aina enemmän sitrusvivahteita kuin trooppisempia sävyjä. Mutta on tämä silti oikein hallittua miellyttävää olutta. Täysipainoinen contenderi Olarille, Tired Unclelle ja Pienelle paikallisessa growler-mehukaljasarjassa.  Ostopaikka Helsinki, Etko.

Ei kommentteja: