maanantai 26. huhtikuuta 2021

Ant Brew Reipas On Rautaa




 Janne Keskisarja toi lauantaina Lahden Ant Brew'lta kolme minulle henkilökunnan dedikoimaa olutta ns. tiskin alta. Ei käsittääkseni mitään harvinaisuuksia, mutta olikohan tölkityksissä ollut jotain hämminkiä. Ainakin tämä ensimmäinen vaikutti vajaalta. Se tuskin haittaa mitään, jos suojakaasua on sisään saatu. Mukana tuli myös komea nimikkolasi. Kiitoksia vain lähettäjille ja toimittajalle. 


Tämä on siis Lahden Reippaalle omistettu olut, ehkä seuran 130-vuotisjuhlien kunniaksi. 1891 on globaalistikin aika vaikuttava urheiluseuran perustamisvuosi. Kyseessä on siis tietysti Viipurin Reipas, joka silloin perustettiin. Jalkapallo tuli ohjelmaan heti 1908, kun järjestäytynyt toiminta Suomessa alkoi. Sotien jälkeen seura siirtyi Lahteen. 


Oluen nimi kirjoitetaan tölkin etiketissä myös muodossa ReIPAs. Kyseessä kuitenkin pale ale ja sellaisenakin kevyt tapaus, 4,7 %, kuivahumaloitu Citralla ja Mosaicilla, 41 IBU. Astiointipäivä 5.4.2021, eli hyvinkin tuore tapaus. Kirkas, hyvin lievästi utuinen kullankeltainen olut. Tuoksussa trooppisia hedelmiä, persikkaa ja aprikoosia, ehkä vähän hunajaisuuttakin. Maku on samaa suuntaa, ohuehko, mutta makeahkoa hedelmää on silti runsaasti. Hyvin puhdas, raikaskin. Jälkimaku on kuivempi, mutta ei varsinaisesti katkera. Hyvin miellyttävä sessio-olut, riittävästi makuakin.



1 kommentti:

TBone kirjoitti...

Ant Brewhan on par'aikaa Untappdissä Suomen paras panimo. Omaan suuhun pari kuukautta vanha Reipas oli vaatimaton esitys.